Avainsana-arkisto: EK1372

Tee se itse paloauto

Toiminnan laajetessa kaupungin toiselle laidalle, tuli ajankohtaiseksi harkita toisen miehistöauton hankintaa. Vuoden kokeilu nykyistä EK137:aa käyttäen alkoi syödä miehistön intoa siirrellä autoa paikasta toiseen. Autolla kun oli tarvetta palokunnan muuhunkin toimintaan.

Tammikuussa tehtiin päätös rakentaa itse EK1372, kunhan sopiva aihio löytyisi. Ankaran nettisurffailun ja soittelun päätteeksi päädyttiin tutustua lähemmin Tampereella silloin myynnissä olleeseen volkkariin. Tätä ennen oli tuttavien toimesta koeajattu yhtä autoa Lahdenkin seudulta, kiitokset yhteistyöstä Harjunalustan VPK:lle.

Tampereen auto vaikutti käyttöömme sopivalta ja niinpä päällikkömme körötteli sillä kohti TiriläCustomsin tuunauspajaa. Matkalla säikytellyt punainen merkkivalokin onneksi rauhoittui jäähdytysnesteen lisäyksellä.

Ennen

Ennen

 

 

 

 

 

 

Tee se itse paloauton rakenteluun varauduttiin jo etukäteen tilaamalla tarvittavia teippejä ja tarvikkeita. Näin saatiin rakentelu samantien käyntiin. Loput teippaukset mittailtiin ja tilattiin vasta auton saavuttua tallille. Kiitokset nettitarra.fi:n joustavalle ja nopealle toimitukselle!

Vilkkuasennusta

Vilkkuasennusta

 

 

 

 

 

 

VIlkkupaneeli ja hälytinlaitteet saatiin pelastuslaitoksen varastosta lahjoituksena. Niiden asentaminen ja kytkennät onnistuivat palokunnan sähkömiehiltä.

Sähkökytkentöjä

Sähkökytkentöjä

Auton akvaarioefektiä saatiin häivytettyä tummentamalla takatilan ikkunat. Allekirjoitteneella meni teippauksiin ja tummennuksiin parina iltana yhteensä reilun työpäivän verran aikaa.

Tunnusten teippausta

Tunnusten teippausta

 

 

 

 

 

 

Vilkkujen asennusta ja teippailua

Vilkkujen asennusta ja teippailua

 

 

 

 

 

 

 

 

Maton asennusta

Maton asennusta miehistötilaan

Alunperin tarkoitus oli ottaa taaimmainen penkkirivi pois, jolloin autosta tulisi 6 paikkainen. Hyvin mennyt Skinnarilan rekrytointikampanja johti kuitenkin penkin ruuvailuun melko paikkoin takaisin paikoilleen. Ehdittiinpä autoon suunnitella takatilaan kalustoa varten kalustolevykin, mutta sen toteutusta lykätään vielä tulevaisuuteen.

Hahmotelmaa takatilaan tulevasta kalustolevystä

Hahmotelmaa takatilaan tulevasta kalustolevystä

 

 

 

 

 

 

 

 

Yleensä nämä rakenteluprojektit on tyssännyt toteutusportaan pieneen kokoon. Suunnittelijoita ja taivaanrannanmaalareitahan joka porukasta löytyy, mutta kun jotain käydään oikeasti tekemään, ei ketään näy missään. Tällä kertaa nämä maalarit tarttuivat pensseleihinsä kiinni ja homma saatiin pyörimään myös käytännön tasolla. Tokihan tätäkin projektia oli ennakkoon suunniteltu lukemattomat tunnit, joten nyt päästiin suoraan toteutuksen kimppuun.

Jälkeen

Jälkeen

 

 

 

 

 

 

Niille jotka tämän kirjoituksen innoittamana suunnittelevat oman paloauton rakentelua, voin listata pääkohdat tarvittavista materiaaleista 😉

Tee se itse paloautoon tarvittiin seuraavat materiaalit:

  • Punainen auto
  • Vilkkupaneeli ja hälytyslaitteet
  • Kattotelineet vilkkupaneelille
  • Sopiva määrä valkoista teippiraitaa
  • Valkoiset yksikkötunnukset
  • Logotarrat
  • Tummennuskalvoa
  • Kumimattoa miehistötilaan
  • Sammutin ja autoteline
  • Kaksi StreamLight valaisinta telineineen
  • Asennustarvikkeita

Lisäksi on suoritettava:

  • Muutoskatsastus
  • Auton rekisteröinti pelastusajoneuvoksi

-Marko

Mitä uutta länsirintamalla?

Tirilän VPK on levittänyt lonkeronsa pysyväisesti Lappeenrannan länsilaidalle, kun vuoden päivät kokeiluna pyöritetty ”Skinnarilan sivuasema” muuttui vuoden vaihteessa pysyväksi ratkaisuksi.

Työnimestä huolimatta mistään varsinaisesta asemasta ei ole kyse, vaan Skinnarilaan (eli n. 9,5km päähän Tirilän asemasta) on sijoitettuna meidän EK1372, kutsumanimeltään pikkukakkonen.

Kakkosasemapaikan tarkoitus ei ole turvata länsialuetta, sillä sammutuskalustoa meillä ei autossa yhtä jauhesammutinta enempää ole. Sen sijaan ajatuksena on, että kaupungin länsilaidalla opiskelevat, työskentelevät ja siellä asuvat pääsevät mukaan keikoille suoraan Skinnarilasta, kulkematta Tirilän aseman kautta.

Kokeilun aikana totesimme, että ratkaisu paransi huomattavasti Tirilän lähtövalmiutta varsinkin arkipäivä lähdöissä. Kokeilun päätyttyä Tirilän VPK:n hallitus päätti toisen miehistöauton hankinnasta ja sen sijoittamisesta pysyvästi Skinnarilaan.  Päätöksen jälkeen järjestimme Saimaan AMK:lla rekrytointi tilaisuuden jossa onnistuimme houkuttelemaan, lahjomaan tai pakottamaan kymmenkunta uutta savusoturikokelasta jotka aloittivat sammutustyökurssilla helmikuun aikana ja pääsevät pian täysivaltaiseksi jäseneksi innokkaaseen ja taidokkaaseen hälytysosastoomme. Rekrytoinnin tulokseen emme voi olla muuta kuin tyytyväisiä, sillä keikoille harvoin on liikaa tunkua ja tekemistä riittää ihan jokaiselle. Tilaisuus osoitti selvästi että rekrytointi on tehokkaimmillaan kun menemme ihmisten keskuuteen kertomaan asioista, emmekä odota että he ottavat yhteyttä tai saapuvat erilaisiin asemalla järjestettäviin tilaisuuksiin.  Rekrytointitilaisuuden aikoihin mediapyöritys oli valtava. Tirilän lännenvalloituksesta uutisoivat mm. YLE:n paikallisuutiset sekä Lappeenrannan kaupunki. Lisäksi sosiaalisessa mediassa jokainen piti omalta osaltaan huolta ilosanoman levityksestä.

Tirilän rekrytointi on ennenkin ollut aggressiivista, mm. omalla tutustumiskäynnilläni kolmisen vuotta sitten minulle osoitettiin välittömästi sammutusasu ja naulakkopaikka, eikä sen jälkeen ollut enää mahdollisuutta perääntyä. Ja hyvä niin!

Jos siis vielä löytyy ihmisiä jotka ovat jonka sisuksissa kytee pieni tai suuri palosoturi, tai vain mielenkiinto aihetta kohtaan, niin ei muuta kuin rohkeasti yhteydenottoa tai sitten vain suoraan harjoituksiin katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Jos Skinnarilan tukikohdasta on jotakin kysymyksiä voi niitä esittää kommentteina tässä viestissä. Ja kaikki muukin palaute aiheeseen ja aiheen vierestä on sallittua.

IMG_0477_pieni.JPG_thumb

”Pikkukakkonen” eli 1372 Tirilän asemalla

 

– Emmi